Ajankohtaista

Anja Raunikivi katuosastolle suunnittelijaksi

Anja Raunikivi aloitti katuosastollamme pohjarakennussuunnittelun ja monipuolisten hankkeidemme parissa 10.05.2021. Anja on toiminut suunnittelijana 20 vuotta ja hän valmistui insinööriksi (AMK) vuonna 2004. Ensimmäiset 5 vuotta hän toimi liikennesuunnittelijana JP-Transplanilla/Pöyryllä, josta siirtyi Destialle geosuunnittelijan tehtäviin ja sille tielle jäikin.

Anja kertoo, että työnkuvan vaihto muihin suunnittelutehtäviin oli työpaikanvaihdon ehtona.

– Haluan edistyä urallani monipuoliseksi asiantuntijaksi ja odotan kovasti uusia haasteita! Odotan myös tutustumista uusiin ihmisiin, vaikka jonkin verran tuttuja FMI:llä jo onkin.

Anja asuu kahden tyttärensä kanssa ja heillä on kaksi kissaa. Työn vastapainona hänen vapaa-aikansa kuluu sohvalla, ulkoillessa tai joogatessa. Hän myös aloittaa toukokuussa ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot, joten vapaa-ajalta ei tekemistä puutu.