Ajankohtaista

Anssi Vartiainen hulevesisuunnittelijaksi

Vesipuolen uutisia virtaa idän suunnalta: ins. AMK Anssi Vartiainen on aloittanut meillä hulevesisuunnittelijana. Anssi tekee töitä pääasiassa etänä kotonaan Liperissä, Joensuun kupeessa.

Viimeksi Anssi on työskennellyt teollisuuden palveluksessa mallintamistehtävissä. Sitä ennen työhistoriaan lukeutuu 15 vuoden ura VR Transpointilla mm. tavaraliikenteen vaihtotyönjohtajana.
Energiatekniikasta insinööriksi viime keväänä valmistunut Anssi laati opinnäytteensä pumppaamon energiatehokkuudesta. Vesien käsittely ja hallinta alkoivat vetää puoleensa valinnaisina opintoina käydyillä vesihuollon kursseilla, joiden lisäksi hän ahmi alan kirjallisuutta myös vapaa-ajallaan.
Uudelta työltään Anssi odottaa, että hän pääsisi nopeasti käsiksi monipuolisiin tehtäviin ja alkaisi sisäistää inframaailmaa.
– Mielenkiintoisen työstä tekee etenkin se, että pääsee näkemään oman kädenjälkensä: kohteet ovat konkreettisia ja niitä pystyy tarkastelemaan myös jälkikäteen. Lisäksi saa tehdä työtä, jolla on yhteiskunnallista merkitystä.

Anssin vapaa-aikaa rytmittävät lasten harrastukset, mutta silloin kun omaa aikaa löytyy, hän hyppää mielellään pyörän selkään. Lisämaustetta arkeen tuo chilien kasvattaminen. Anssin lautaselta löytyy usein itse keitetty chilikastike, jota hän toimittaa myös tutuilleen ympäri Suomea.