Ajankohtaista

Millaista on olla meillä kesätöissä?

Täysillä mukaan suunnittelutiimiin ja perusjutuista liikkeelle – neljän kesän konkari ja nykyinen kokoaikainen vesihuoltosuunnittelijamme Erik Jaatinen kertoo, millaista meillä on kesätöissä.

– Alusta asti oli fiilis, että on täysillä mukana suunnittelutiimissä ja työyhteisössä. Vastaanotto oli lämmin ja porukka tiesi, miltä tuntuu olla opiskelija. Finnmapin kokoisessa yrityksessä apu on aina lähellä.

– Ensin lähdetään ihan perusjutuista liikkeelle. Kun ohjelmistoja oppii käyttämään, pääsee käynnissä oleviin projekteihin mukaan. Vastuu kasvaa saman tien osaamisen mukana ja se on kyllä siistiä. Sitä tajuaa olevansa tekemässä merkittäviä asioita. Sen jälkeen huomaa myös opinnoista saadun hyödyn, ja saa sieltä poimittua opittuja asioita käytäntöön.

– Kun hommat tekee huolella, ne myös jatkuvat. Kesän jälkeen on usein mahdollisuus osa-aikaisiin töihin opiskelun ohella. Talviajan työtuntien määrää olen pystynyt säätelemään hyvin joustavasti opintojen ehdoilla.

– Tällä hetkellä teen Finnmapissa myös diplomityötäni, jonka tilaajana on Helsingin kaupunki. Diplomityötä ajatellen Finnmapilla on hyvät kontaktit julkisen puolen tilaajiin ja aiheet löydetään yhdessä.

Erikin vinkki kesätöissä aloittavalle:

– Pyydä reippaasti apua aina, kun tarvitset – tyhmiä kysymyksiä ei siinä kohtaa ole. Lähde rohkeasti kaikkeen mukaan. Ei tarvitse pelätä, osaatko vielä tarpeeksi.

Vielä ehtii hakea meille kesätöihin! Lue lisää ja laita hakemusta kehiin 26.2.2022 mennessä: https://finnmap-infra.fi/me/#meille-toihin