MJ Seyedan suunnittelijaksi geo-osastolle

Seyedmohammadjavad Seyedan eli MJ on aloittanut geo-osastollamme osa-aikaisena geosuunnittelijana. MJ on kotoisin Iranista ja opiskelee Aalto-yliopistossa geotekniikan tohtoriopintoja. Väitöskirjassaan MJ kehittää matemaattisia kaavoja ja tekniikoita maaperän mallintamiseen.

Finnmap Infran ilmapiiriä MJ kuvaa lämpimäksi ja vastaanottavaiseksi. Hän pitää suuressa arvossa sitä, että työkaverit juttelevat hänen kanssaan englanniksi. MJ ymmärtää jonkin verran myös suomenkielisiä keskusteluja ja tekstejä.

Suomeen MJ muutti opintojen perässä vuonna 2016.  Aiemmin hän opiskeli numeerista mallintamista Saksassa ja sitä ennen geotekniikkaa Iranissa.

MJ kertoo sopeutuneensa maahan hyvin ja pitävänsä Suomea kotinaan. Ensimmäisenä talvena pimeys oli musertavaa, mutta seuraava kevät ja kesä korvasivat kaiken.

Rankinta on etäisyys Iranissa asuviin sukulaisiin, sillä iranilaisessa kulttuurissa suhteet perheenjäseniin ovat hyvin läheiset.

MJ asuu Otaniemessä vaimonsa kanssa ja harrastaa juoksemista, kuntosalilla käyntiä, pyöräilyä ja valokuvausta. Suomen kielen kurssit jatkuvat jälleen syksyllä.

DSC_7069 - Copy2