Petri Hölttä tietomallikoordinaattoriksi ja siltamallintajaksi Finnmap Infraan

Maanmittausinsinööri (AMK) Petri Hölttä on aloittanut meillä siltojen tietomallintajana ja tiehankkeiden tietomallikoordinaattorina. Petri tuo mukanaan työmaan näkökulmaa suunnittelumme ja mallinnuksemme kehittämiseksi.

Tietomallien käsittely ja työmaan tarpeet ovat tulleet Petrille tutuiksi hänen työskennellessään mittaustyönjohtajana viimeisen neljän vuoden ajan. Hänen viimeisimpiä projektejaan ovat mm. Lahden eteläisen kehätien siltamittaukset ja Iskun vanhoihin tiloihin rakennettu Lahden ammattikorkeakoulun kampus.

Finnmap Infrasta Petrillä oli ennestään positiivinen yleiskuva. Hän pitää yritystä käytännöllisen kokoisena, mikä mahdollistaa järkevän kokoiset työryhmät ja sujuvan tiedonkulun.

Lahdessa puolisonsa kanssa asuva Petri harrastaa ulkoilua ja liikuntaa. Lisäksi hän pyörittää Pertunmaalla sijaitsevaa kotitilaansa yhdessä isänsä ja isoveljensä kanssa.

Tervetuloa, Petri!