Olemme jälleen saaneet lisää tekijöitä taloon: Miriam Kananen on aloittanut tieosastolla suunnitteluassistentteina. Tervetuloa tiimiin!
Miriam Kananen eli Nasu päätti opiskella lukion ohessa suunnitteluassistentiksi, koska hän halusi ammatin, jossa pääsisi toteuttamaan visuaalista puoltaan. Nasun mielestä on ollut mahtavaa päästä suoraan koulusta oman alan työhön, jossa on riittänyt kiinnostavaa uutta opittavaa.
Uusien työkavereiden kanssa on jo löytynyt yhteisiä kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi hyötykasvi-istutuksien suunnittelu firman terassille.
Nasu on innostunut kokeilemaan kaikkea uutta. Hän aikoo mm. ottaa viittomankielen kursseja ja itseopiskella japania sovelluksen avulla. Nasu on juuri valmistunut myös Espoon esittävän taiteen koulusta, jossa hän opiskeli niin klovneria-, sirkus- kuin teatterilinjallakin yhteensä noin 10 vuoden ajan.