Ajankohtaista

Satu Joronen geologitiimin tiimipäälliköksi

FM Satu Joronen on aloittanut geologitiimin päällikkönä Finnmap Infran kalliorakennesuunnittelun osastolla. Satulla on takanaan työkokemusta geologina yhteensä 7,5 vuotta Rockplanin ja Finnmap Infran palveluksessa.

Uudessa roolissaan Satun tehtäviin kuuluvat geologitiimin esihenkilötehtävät sekä mm. sisäinen resursointi ja kehittäminen. Hän keskittyy edelleen myös projektityöhön yhdessä tiimin kanssa.

“Esihenkilöroolissa olen mukana varmistamassa, että työntekijä saa tarvittavan tuen työn onnistumisen takaamiseksi. Pyrin auttamaan nuorempia työntekijöitä löytämään itselleen sopivan urapolun ja tukemaan myös kauemmin talossa olleita löytämään uusia juttuja, joista innostua”, Satu kertoo.

Geologitiimi työskentelee tiiviisti yhteistyössä kalliorakennesuunnittelijoiden kanssa. Geologit keräävät, analysoivat ja tulkitsevat geologista lähtötietoa ja jalostavat sen suunnittelussa hyödynnettävään muotoon. Noin puolet geologitiimistä työskentelee Pasilassa ja puolet Turussa.

Avoin työyhteisö kannustaa onnistumaan

Tiimipäällikkönä Satu haluaa ylläpitää nykyistä hyvää työyhteisö ja -ilmapiiriä. Hän pitää tärkeänä avointa, rehellistä ja toisia arvostavaa työkulttuuria, jossa jokainen työtekijä tulee kuulluksi, voi hyödyntää omia vahvuusalueitaan ja löytää jotain uutta.

“Yksi palkitsevimmista asioista esihenkilötyössä on nähdä kollegan onnistuvan. Jos olen voinut olla tukemassa tai mahdollistamassa tuota onnistumista, koen itsekin onnistuneeni esihenkilönä”, Satu kuvaa.

Vapaa-ajallaan Satu opiskelee ja liikkuu luonnossa. Ulkoilu toimii toimistotyön vastapainona ja kirkastaa ajatuksia. Myös opinnot antavat uutta ajateltavaa. Satu opiskelee Aalto-yliopistossa vesi- ja ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi.

Lue lisää kalliorakennesuunnittelustamme