Rakennushanke käsitti maantien 140 suuntaisen nykyisen jalankulun ja pyöräilyn yhteyden leventämisen sekä rakenteen parantamisen Kyytitien ja maantien 152 väliseltä osuudella. Perusparannettava osuus oli vajaan kahdeksan kilomerin mittainen ja sijaitsee sekä Vantaan että Sipoon alueella. Käyttäjien runsasta positiivista palautetta saanut turvallinen jalankulku- ja pyöräilyväylä valmistui syksyllä 2024.

Finnmap Infra vastasi hankkeen rakennustöiden valvonnasta ja toimi turvallisuuskoordinaattorin tehtävissä. ELY-keskus, Vantaan kaupunki ja Sipoon kunta toimivat hankkeen tilaajana ja sen toteutuksesta vastasi Ylöjärven Kiviset Oy.
Rakennushanke sisälsi jalankulku- ja pyöräilyväylän rakennekerrosten parantamisen muun muassa sekoitusjyrsinnällä sekä salaojituksen, operaattoriputkituksia, asfalttipäällysteet ja valaistuksen uusimisen. Valaistus uusittiin myös ajoradan osalta. Samassa yhteydessä parannetiin yksittäisiä ajorataan liittyviä pieniä liikenneturvallisuuskohteita ja korjatiin ajoradan kaiteiden puutteita.
Urakassa myös louhittiin, rusnattiin ja verkotettiin kalliota. Osalle louhintatöistä lisämaustetta antoi Vuosaaren sataman junatunnelin läheisyys. Urakassa rakennetiin muun muassa kevennetty penger vaahtolasista Myyraksensuon turve- ja savipehmeikön kohdalle ja asennettiin teräsverkko kantavan kerroksen ja asfalttipäällysteen väliin.

Lue lisää monipuolisista rakennuttamispalveluistamme
Tutustu myös muihin projekteihimme