Viime keväänä sain eteeni jännittävän tarjouksen: minua kysyttiin kesäksi töihin Finnmap Infran rakennuttamispalvelujen työmaavalvontaan. Olin työskennellyt Finnmap Infrassa vesihuollon suunnittelun parissa edellisen kesän ja jatkanut suunnittelutöitä osa-aikaisesti myös viime talven. Rakennuttamisen maailma oli kuitenkin minulle ennestään lähes tuntematon. Lähdin ennakkoluulottomasti mukaan ja luotin siihen, että kaiken tarvittavan oppii tehdessä.
Haastattelussa tiedusteltiin, olisiko minulla autoa käytettävissä. Asiaa tarkemmin pohtimatta vastasin saavani kyllä auton tarvittaessa lainaan, mutta kulkevani mieluummin pyörällä. Vastaukseni herätti hieman pohdintaa ja muutama kollegani kysyikin minulta asiasta, kun ensimmäisiä kertoja heitä tapasin.
Tässä vaiheessa minulle alkoi selvitä, kuinka autokeskeistä työmailla kulkeminen yleisesti ottaen on. Asia ihmetytti minua, sillä ainakin suuri osa valvottavista työmaistamme ja kaikki omat työmaani kesän aikana sijaitsivat Helsingissä. Eiväthän matkat täällä niin pitkiä ole, etteikö vähintään osan, ellei jopa kaikki pystyisi kulkemaan pyörällä? Pyöräily kun on merkittävästi autoilua terveellisempää, halvempaa ja ympäristölle parempaa.
En ollut sitä vielä sanonut ääneen, mutta takaraivossani olin päättänyt, että minähän pyöräilen koko kesän – satoi taikka paistoi.
Seikkailu infratyömaiden maailmaan
Kesätyöt työmaavalvonnassa alkoivat touko-kesäkuun vaihteessa. Ensimmäiset pari viikkoa menivät uuden opetteluun. Kuljin mahdollisimman paljon kollegoiden mukana työmailla yrittäen sisäistää, mitä olen todellisuudessa tullut kesäksi tekemään. Tässä vaiheessa oli tärkeintä olla mahdollisimman aktiivinen ja kysellä oma-aloitteisesti, missä kaikessa voin olla mukana ja auttaa.
En ole itse ollut koskaan aikaisemmin rakennustyömaalla töissä, joten varsinkin ensimmäiset kerrat työmaalla olivat kuin seikkailuja. Kaikkialla on paljon uutta ja jännittävää ja asiaa meinasi tulla välillä niin nopeasti, ettei perässä meinannut pysyä.
Nämä olivat kuitenkin yksiä elämäni opettavaisimpia viikkoja. Olenkin erittäin kiitollinen kaikille kollegoilleni ja kaikille muille työmailla samaan aikaan olleille, jotka jaksoivat opastaa ja selittää minulle mitä itsestään selvempiä asioita.
Kesän aikana omaa vastuualuettani olivat erityisesti joka kuukausi tehtävät asukasmukavuustarkastelut ja niiden raportointi. Lisäksi tein työmaakokouspöytäkirjojen valmistelua ja toimin pöytäkirjanpitäjänä työmaakokouksissa, hoidin muutamia muita pienempiä raportointitehtäviä sekä kehitin osaston työtapoja.
Reitit vaativat aluksi suunnittelua
Pyöräily on aina ollut minulle se ensisijainen tapa päästä paikkoihin: harrastuksiin, kouluun, töihin. Siksi olikin ihan luonnollinen jatkumo kulkea pyörällä myös työmaille.
Mikään himopyöräilijä en kuitenkaan omasta mielestäni ole. Minulle polkupyörä on aina ollut ensisijaisesti tapa päästä paikasta A paikkaan B, eikä varusteilla hifistely ole koskaan oikein kiinnostanut. Menneenä kesänä käytössäni olikin keväällä käytettynä ostettu parin sadan euron hybridipyörä, joka on oikein passeli kulkuväline kaupunkimatkoihin.
Ensimmäinen haasteista ainakin alkuun oli tuntemattomat ympäristöt. En ollut ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta käynyt koskaan pyörällä Pasilan pohjoispuolella, jossa lähes kaikki valvottavat työmaani sijaitsivat.
Kaikki reitit piti siis suunnitella etukäteen. Kun reitit oli kerran valmiiksi mietitty, ei matkan aikana tarvinnut kuin tarkistaa aika ajoin, missä mennään. Alueet tulivat niin tutuiksi kesän aikana, että viimeisillä reissuilla karttaa ei tarvinnut enää vilkaistakaan.
Työmaavarusteet matkassa mukana
Toinen haaste työmaille pyöräilyssä on tarvittavan varustuksen kuljettaminen. Kypärä, huomioliivi ja turvakengät oli saatava mukaan aina, kun työmaille lähti. Myös läppäri, vaihtopaita ja juomapullo olivat lähes aina mukana.
Säänmukainen vaatetus oli myös tarpeen. Kesä oli onneksi niin lämmin, että tämä tarkoitti lähes poikkeuksetta t-paitaa, shortseja ja riittävää kerrosta aurinkorasvaa. Sateitakin tuli välillä vastaan, mutta ne harvemmin menoa haittasivat.
Ne pari kertaa, kun vettä tuli epämiellyttävän paljon, oli suojautuminen toisaalta helppoa: katso kartasta lähin kahvila tai lounaspaikka ja käy nauttimassa hyvin ansaittu tauko. Sateen pitkittyessä oli läppäri mukana ja töitä pystyi jatkamaan sujuvasti siihen asti, että matkaa pääsi taas jatkamaan.
Vaikka tavaraa oli paljon, sai kengät, liivin, läppärin ja vaihtopaidan repun sisään ja kypärän sai kaularemmistä repun selkään roikkumaan. Pyörälaukut olisivat ehkä vielä vähän auttaneet tässä urakassa, mutta onnistui se hyvin vaatimattomimmillakin varusteilla.
Perillä ennen autoja
Kun tavarat oli pakattu ja reitti suunniteltu, pyöräileminen oli helppoa. Päivä alkoi käytännössä aina noin 9 kilometrin matkalla Otaniemestä toimistolle Pasilaan, jossa saatoin pysähtyä hörppäämään aamukahvit tai jatkaa ohi suoraan työmaille. Päivästä riippuen matka jatkui joko toisille työmaille tarkastuskäynneille tai työmaakokoukseen.
Työmaakokouksiin lähtiessä piti aina suunnitella etukäteen, kuinka paljon kauemmin matka vie pyörällä kuin autolla. Kokouspaikka oli onneksi aina alle 30 minuutin pyörämatkan päässä, joten matkaan ei tarvinnut koskaan kovin etuajassa lähteä. Autolla kuitenkin voitti korkeintaan vartin. Ja kun ottaa huomioon joukolla lähtemisen hitauden ja kokouksen alun säätämisen, ei kokousväen kertaakaan tarvinnut minua odottaa.
Toisaalta joskus pyöräreitti oli automatkaa niin paljon lyhyempi, että löysin itseni kokouspaikalta odottamasta autoilijoiden saapumista. Nämä kerrat herättivät aina hilpeyttä ja ihmetystä kokouksen aluksi ja todistivat, että pyörä voi olla joillain matkoilla se optimaalinen kulkuväline.
Säästöjä kuluissa ja päästöissä
Pidin kesällä myös kirjaa siitä, millaisia matkoja työpäivien aikana tuli tehtyä. Tässä tarkasteltava jakso kestää kesäkuun alusta noin heinäkuun puoleen väliin.
Kokonaisuudessaan töihin liittyviä matkoja kertyi noin 550 km, joista karkeasti 300 km työmatkoja ja 150 km matkoja kodin ja toimiston välillä. Päivinä, joina pyöräilin, matkaa tuli keskimäärin 34 km päivässä. Lyhyimmillään matka oli vain toimistolle ja takaisin ja enimmillään matkaa tuli noin 57 km.
Sähköpyörällä lähes kuka tahansa kykenisi kulkemaan 90 % matkoista, joita kesällä kuljin.
Hyödyntäen karkeaa kaupunkiajon polttoaineenkulutusta eli noin 7 l/100 km, saadaan reilun kuukauden pyöräilyistä yli 35 l polttoainesäästöt. Tästä saadaan myös laskettua suuntaa antava hiilikädenjälki, eli kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä olen saanut vähennettyä oletustilaan, eli henkilöautoiluun verrattuna.
Reilun kuukauden tarkastelujaksolta sain omien laskujeni mukaan vähennettyä noin 80 kg hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Rahallista säästöä tuli myös polttoainekustannuksista, muista auton ylläpitokustannuksista puhumattakaan. Eikä pidä unohtaa pyöräilyn positiivista vaikutusta niin fyysiseen kuin henkiseenkin hyvinvointiin. Pyöräilemällä vähensin myös omalta osaltani Kehä I:n aamuruuhkia useampana päivänä.
Asennemuutos alkaa ensi polkaisusta
Työmatkojen kulkutavan muuttaminen autoilusta pyöräilyyn kantaa monia positiivisia vaikutuksia. Toki fyysiset rajoitteet ja esimerkiksi pitkä matka kodin ja työpaikan välillä saattavat olla esteenä pyöräilylle. Keinoja näiden esteiden ylitsepääsemiseksi kuitenkin on.
Sähköpyörällä lähes kuka tahansa kykenisi kulkemaan 90 % matkoista, joita kesällä kuljin. Ja jos ainoa vaihtoehto kulkea töihin on omalla autolla, työpäivään sisältyviä matkoja olisi mahdollista kulkea esimerkiksi toimistolta lainattavalla pyörällä. Tälläkin järjestelyllä olisi mahdollista tiputtaa työmaakäynneistä koituvia hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.
Logistiset käytännön elämän ongelmat ovat siis ratkaistavissa, jos vaan on riittävästi tahtoa. Kollektiivisesti jo asettuneiden toiminta- ja ajattelutapojen muutos on hankalaa, mutta jostain sekin on aloitettava. Helpoiten tämä muutos alkaa aina omasta itsestä. Ehkä sen yhden seuraavan matkan kulkeminen pyörällä on se kriittinen ensimmäinen askel, tai polkaisu, kohti parempaa huomista.
