Referenssit

Vantaan ratikka

Vantaan ratikka on Vantaalle suunniteltava uusi pikaraitiotieyhteys. Reitti kulkee Helsingin Mellunmäestä Länsimäen, Hakunilan, Tikkurilan, Jumbon ja Aviapoliksen kautta lentoasemalle. Reitin pituus on kokonaisuudessaan 19,3 kilometriä ja sen varrella on 26 pysäkkiä.

Ratikan reitti kulkee pääosin olemassa olevia katuja pitkin. Ratikkakatujen lisäksi suunnitelmiin sisältyy risteävien katujen muutoksia sekä uusia katuyhteyksiä. Jalankulkua ja pyöräilyä sekä valaistusta parannetaan koko suunnitteluosuudella. Viihtyisyydestä huolehditaan muun muassa monipuolisin istutuksin.

Finnmap Infra suunnittelee Vantaan ratikan itäistä osuutta yhdessä WSP Finlandin ja AFRYn kanssa.  Vastaamme ratikan suunnitelmista Hakunilan kohdalla sijaitsevalla osuudella. Kokonaisuuteen sisältyvät raitio-, katu-, vesihuolto-, valaistus- ja ympäristösuunnittelun osa-alueet. Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluu risteävän Lahdentien muuttaminen kaduksi noin 1,3 kilometrin osuudelta.

Urbaani sydän sykkii tiiviissä kaupunkitilassa

Vantaan ratikan suunnittelun keskeisimpiin periaatteisiin kuuluvat ekologisuus ja esteettömyys. Ratikkaväylän varrelle on suunniteltu kolme erilaista kaupunkikuvallista ja toiminnallista aluetyyppiä.

Finnmap Infran suunnittelualueella Hakunilassa aluetyyppinä on Urbaani sydän, joka on tiiviimpien kaupunkirakenteiden alueilla käytetty katutilatyyppi. Näillä alueilla viherpinta-alat ovat pienempiä, mutta kasvilajivalikoimat suurempia. Monimuotoisella kasvillisuudella pyritään luomaan paikan tuntua ja vehreyttä tiiviiseen kaupunkitilaan.

Valaistuksen suunnitelusta vastaamme Hakunilan kohdalta aina Helsingin ja Vantaan rajalle saakka.  Suunnitelussa tehty monialaista yhteensovittamista mm. yhteiskäyttöpylväiden osalta (valaistus, ratasähkö, liikennevalot ja valvonta).

Valaistuksella on eheä yleisilme koko raitiotiereitin osuudella (Lentoasema – Mellunmäki). Valaisimilla on yhtenäinen väritys ja ne ovat samaa valaisintuoteperhettä koko matkalla. Myös valaisinten kiinnitystavat ja pylväsmallit on rajattu muutamaan eri variaatioon yhtenäisyyden saavuttamiseksi.

Esteettömyys on suunniteltu laadukkaasti koko ratikan linjalla, mutta esimerkiksi pysäkit ja läheisiin palveluihin johtavat reitit on Urbaanin sydämen alueella huomioitu erikoisratkaisuin. Esimerkiksi valaistuksessa on huomioitu pysäkkialueet ja kaikki väylien ylityskohdat.

Ratikan suunnittelussa on pyritty vähentämään rakentamisen aiheuttamia päästöjä esimerkiksi uusiomateriaalien käytöllä ja pintamaiden hyödyntämisellä uusien istutusten kasvualustoissa.

Liikkuminen joukkoliikenteellä tuplaantuu

Ratikka tukee Vantaan kaupungin ja koko pääkaupunkiseudun kestävää kehitystä. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen ennustetaan kaksinkertaistuvan ratikan reitillä vuoteen 2050 mennessä verrattuna nykytilanteeseen.

Itäisen osuuden katu- ja alustavia rakennussuunnitelmia on laadittu osissa vuosien 2020–2023 aikana ja suunnitelmien tavoiteltu valmistuminen on vuonna 2023. Katusuunnitelmat ovat valmistuneet ja alustavia rakentamissuunnitelmia laaditaan parhaillaan. Rakentamisen tavoiteltu aloittaminen on vuonna 2024, jolloin liikennöinti voitaisiin aloittaa vuonna 2028.

Kuva: Vantaan kaupunki