Finnmap Infra viettää kolmekymppisiään
Finnmap Infran perustamisesta on kulunut tänä vuonna 30 vuotta. Yrityksen toiminta alkoi vuoden 1993 ensimäisinä kuukausina, vaikkakin historiamme juontaa juurensa aina 50-luvun alkuvuosiin asti. Kevään
Finnmap Infran perustamisesta on kulunut tänä vuonna 30 vuotta. Yrityksen toiminta alkoi vuoden 1993 ensimäisinä kuukausina, vaikkakin historiamme juontaa juurensa aina 50-luvun alkuvuosiin asti. Kevään
Arkiliikkumiseen liittyvät valinnat ovat osa jokaista päiväämme: menenkö tänään kauppaan autolla vai pyörällä? Jätänkö auton kauemmas ja kävelen osan työmatkasta? Myös arkiympäristöllämme ja palveluverkolla on
Ympäristöarvojen merkittävyys ja niiden kannalta suotuisien ratkaisujen tekeminen ovat rakennusalalla yhä vahvemmin esillä. Lähtökohtaisesti puu nähdään betonia ja terästä ekologisempana materiaalivaihtoehtona, minkä vuoksi sen käyttöä
Olin muutaman kuukauden työharjoittelussa Finnmap Infralla oppien tiesuunnittelusta ja infra-alasta yleisesti. Opiskelen suunnitteluassistentiksi viimeistä vuotta. Koulussani keskitytään lähinnä rakennustekniikkaan, joten harjoitteluun tullessani en tiennyt infra-alasta
Hei infrasuunnittelija-tyyppi, joka tykkäät monipuolisuudesta työpäivissäsi. Tule Tampereen-toimistomme päälliköksi! Pääset kehittämään Tampereen-yksikkömme toimintaa yhdessä loistavan tiimisi kanssa ja osallistumaan aktiivisesti suunnitteluprojekteihin omalla erikoistumisalallasi – mahtavassa
Hei tekniikan alan opiskelija, tule tutustumaan kestävien yhdyskuntien ja liikennejärjestelmien suunnitteluun! Finnmap Infra hakee kesäharjoittelijoita geosuunnitteluun, tiesuunnitteluun sekä katu- ja aluesuunnitteluun. Yhteisöllisessä ja vuorovaikutteisessa työyhteisössä
DI Mikko Hilli on aloittanut Finnmap Infran siltasuunnitteluosaston päällikkönä. Aiemmin Mikko on työskennellyt siltaosastolla apulaisosastopäällikkönä ja projektipäällikkönä. Nykyinen osastopäällikkö Juha Jalonen siirtyy uusien haasteiden pariin.
Jyväskylässä on mahdollista pinkoa harjua ylös valon perässä. Harjun kuntoportaissa nimittäin kiitää Finnmap Infran suunnittelema valojänis, eli ledivaloilla toteutettu kirittäjä. Valaistus ja valojänis asennettiin kuntoportaisiin
Yksi merkittävistä tiesuunnittelukohteistamme, Turun kehätien Kauselan ja Pukkilan välinen osuus on avattu liikenteelle. STk-mallilla toteutettuun hankkeeseen sisältyi mm. kehätien nelikaistaistaminen, Kauselan eritasoliittymän parantaminen ja Aurajoen
Millä tavoin ilmastotavoitteet saataisiin entistä vahvemmin mukaan, kun infrahankkeista ja niiden suunnitteluratkaisuista tehdään päätöksiä? Teimme yhteistyössä Floun kanssa selvityksen ilmastovaikutusten huomioimisesta infrahankkeiden suunnittelussa ja päätöksenteossa.
FINNMAP INFRA OY
Ratapihantie 11
00521 Helsinki
info@finnmap-infra.fi